Kävin tänään tappamassa aika kaupungilla. Yritin etsiä jotain kivaa hametta jota voisi käyttää melkein kaiken kanssa. Olen housutyttö, mutta kiva hame voisi pelastaa aika monelta vaatekriisiltä. Ginassa kaikki tuntui olevan parin sentin roiskeläppiä, mutta yhden ihan kivan löysin sieltäkin. Otin sovituskoppiin vaan vahingossa liian ison koon enkä jaksanut enää sovittaa toista kertaa. Täydellistä hametta olisin kyllä jaksanut sovittaa parikin kertaa. Hennesistä löytyi myöskin yksi ihan kiva yksilö, mutta en ollut ihan varma siitäkään. Lopulta ostin vaan pöytäliinan kolmella eurolla ja pari patalappua alesta.
Päädyin taas perinteiseen sadepäivän asuun. Trenssiin, jota olen käyttänyt tällä viikolla kaksi kertaa ja ennen sitä kahden vuoden aikana ehkä kolme kertaa. Alla farkkupaitis ja farkkuleggarit.
H&M:n hame 19,90€
Mitä mieltä alimmasta hameesta?






28 kommenttia:
Tuo hame näyttää tosi kivalta (:
Mä sanon, että osta toi! Kattelin samaa kanssa, mutta päädyin sellaiseen ysäri kukalliseen, jonka sopimista mun vartalolle jaksan vielä epäillä... :D
Ihan nätti hame :)
Ihan jees hame, mutta kannattaa miettiä etsiikö leveähelmaista vai kapeaa kynähametta. Leveähelmaiseksi tuo on aika hyvä.
mua kiinnostaa minkälainen se ginan hame oli :D
Mä oon kans sitä mieltä et osta toi! :) Tai ainaki ite tykkäisin ;)
lotta: musta tuntuu että se näyttää kuvassa paremmalta kun oikeesti... Tai sitten muistan väärin. Pitää käydä vielä kokeilemassa uudestaan;)
annalie: mä en nähny mitään ysärikukallista:/ kukkahame olis kiva!
anonyymi: onhan se ihan kiva, pitää vielä käydä uudestaan koklaamassa.
styledrop: mulla on yksi pari kapeaa hametta, eikä niitä tule kyllä käytettyä oikeastaan ikinä. Tai no ne on kyllä muutenkin aika karseita:-D
essi: sellanen alehame, jossa oli neppari ja pitkä vetskari edessä:-)
anna: mä alan olemaan vähän samaa mieltä;)
Ihana hame, sopii sulle tosi hyvin! :) Millon sulla on muuten ensimmäinen työpäivä?
Oon täällä tämän viikon lopppuun, ilmeisesti tiistaina lähen käymään Kajaanissa. Olis kyllä tosijees nähdä! Millon oisit tulossa tännepäin? ps. Mustaa basic-hametta tarvii aina!
Ihana hame
anonyymi: vielä on päivää vajaa 2 viikkoa lomaa:--)
ia: mennään sunnuntaina siitä ohi meidän mökille ja tullaan tiistaina sieltä pois. Mihin aikaan lähdet tiistaina?:--)
*~Sl: pitää ehkä käydä ostamassa:--)
Ois kiva jos tekisit välillä jotain muitakin postauksia, kuin päivän asuja, vaikka ei niissäkään mitään vikaa ole. :-)
kiva hame! tosin kannattaa miettiä että tollainen perushame kaipaa rinnalleen jotakin kivaa puseroa, tai kenties kaulakorua. se ongelma on juuri H&M:n ja Ginan tuotteissa.
Lähden kyllä ihan aamusta, aikasimmalla mahdollisella junabussiyhdistelmällä. Päh, menikö ristiin?
Ja hei muuten, kauan kesti truffleshufflelta toimitus?
Sitä mieltä että mulla tulee huomenna aamulla pikainen käynti lähimpään hm:mään :D Oon ite ettiny kans jotain tommosta perus mustaa hametta=) Niitä tarvii aina!
Toi hame on kyllä tosi hyvä, näyttää just siltä, että sopis aika lailla kaiken kanssa.
Tuo takkihan on kiva, ehkä munkin täytyis kaivaa oma vähän vastaavanlainen tuolta varastosta. 8)
Vihdoinki löytyi hyvä suomalainen muotiblogi!
Sun tyyli on kiva. Keep up the good work!
F
oi kun kiva hame!
Oli pakko tulla sanomaan, että toi sun beige trenssi näyttää kyllä tosi kivalta! :)
Iteltä löytyy jo punainen ja musta trenssi, mut nyt alko tekeen mieli vielä beigeäki.
ps. Niin ja tuli vielä noista kuvista ikävä kotiin Jyväskyläänki, mut onneks sinneki pääsee taas parin viikon päästä. :)
Tuollainen hame olisi kyllä ihan fiksu ostos, sopii kaikkeen ja niin päin pois.
Mulla on vähän samantapainen, mutta se on Ginasta. Se on pelastanut mut monta kertaa 'ei ole mitään päälle pantavaa' -tilanteesta :)
anonyymi: hassua että jos on joku kysely mitä ihmiset toivoo eniten, vastaus on aina omia asuja:-D mutta joo, onko sulla jotain ehdotuksia :> ? Mulla tuppaa olemaan välillä vähän uusien juttujen keksimisen kanssa ongelmaa.
anonyymi: joo en mä ihan noin sitä kyllä käyttäs! Mutta esim. bleiserin kanssa:>
ia: taitaa mennä vähän ristiin sitte:/ ootko siellä vielä pitkään? Tullaan varmaan myöhemminkin kesällä vielä käymään. Se mun tilaus ei onnistunu kun ne ei huolinu mun korttia vaikka aluksi se näytti menevän läpi:/ mut lupaili jopa 3 päivän toimitusta.
nonno: mä en vielä tänään jaksanut käydä kaupungissa, mutta varmaan huomenna käyn hakemassa tuon pois:>
tipitii: sitä mäkin vähän mietin:)
Elle.: se on tollanen tosi perus... ei vaan ole hirveesti ollut käyttöä, mutta loistava sadepäivän takki!
anonyymi: kiitos hirmu paljon <3:---)
linda sofia: ajattelin käydä ostamassa sen ehkä huomenna:)
ilonasi: mä taas tartteisin mustaa... olis juhlamekkojen ja vastaavien kanssa tosi kätevä. Ja niin perus juttu, mutta silti multa puuttuu!
sofi: mä olin vähän pettynyt ginaan kun siellä ei ollu nyt oikein kivoja hameita:/
Mä en oo ihan satavarma että joudunko sittenkään enää palaamaan takaisin, mutta kerron kyllä jos oon maisemissa, olis nimittäin oikeesti kiva treffata! Joo luovutin minäkin tuon tilaamisen kanssa, en löytänyt edes kohtaa mihin olisin voinut lisätä korttini?!
samistrenssi :)
Ja toi alin hame on tosi nätti, sinuna ostaisin ! :)
Nyt oli jo pakko kommentoida kun omat kotikulmat näkyvät kuvissa :D Noissa vaaleanpunaisissa taloissa siis asutaan, oikein kiva paikka :) Kiva blogi sinulla, lueskelin sitä jo ennen kuin muutimme Jyväskylään. Meillä on samantyylinen maku, jatka samaan malliin :)
Lähetä kommentti